Laalahden tila sijaitsee Näsijärven Laalahden rannalla, Aitolahdella, vajaat 20 km Tampereen keskustasta. Tilan omistaa Laalahden tilayhtymä, jonka muodostavat sisarukset Tuula, Timo, Tero ja Taru Pihkala.
Tilaa isännöi nykyään Tero Pihkala. Edellinen isäntäpari Markku ja Kirsti Pihkala viettää tilalla ansaittuja eläkepäiviään.
Päätuotantosuuntamme on viljan viljely, ja sivuelinkeinona on hevoskasvatus, ravivalmennus ja tallitoiminta. Viljelemme kauraa ja vehnää sekä tuotamme heinää. Maanviljelyn hoitaa Tero ja tallin pyörittämisestä vastaa Taru.
Ensimmäiset merkinnät Laalahden tilasta löytyvät 1500-luvun kartoista. Laalahden tila oli aikoinaan ns. rustholli eli ratsutila, jolla oli velvollisuus ylläpitää sotamiestä ja hevosta valmiina astumaan kuninkaan armeijan palvelukseen milloin minnekin sotatantereille. Viimeinen tällainen sotamies lähti tilalta 1800-luvulla tiettävästi Turkin sotaan.
1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla, professori Rurik Pihkalan ollessa isäntänä, tilalla harjoitettiin viljelyn lisäksi kotieläinjalostusta. Rurik jalosti sikoja ja suomenlampaita, ja erityisesti hänen sydäntään lähellä olivat suomenhevoset. Rurikin pojanpoika Markku jatkoi viljelyä ja hevoskasvatusta tultuaan isännäksi v. 1965 ja harrasti innokkaasti raviurheilua sekä kilpailijana että järjestötyössä.